Kun uni ei tuu.
Ja taas takana sellainen yö, ettei uni tullut.
Tai tuli se, ja meni. Parin tunnin välein heräsin, tuijottamaan makuuhuoneen kattoa ja miettimään, milloin tämä loppuu. Vaikka minulla on koko ajan ihmisiä lähelläni, tunnen olevani yksinäisempi kuin koskaan. Kukaan ei oikeasti ymmärrä minua, ja sitä kaikkea mikä pääni sisällä velloo. Toivetta siitä, että joinain päivänä saan helpotuksen, vapauden kaikista kahleista, jotka raastavat minua pikkuhiljaa hengiltä. Itsemurhan ajattelu on auttanut minut läpi monista vaikeista öistä. Lohduttava ajatus siitä, lupaus siitä, että tämä kaikki loppuu aikanaan. Tai en minä aina itsemurhaa ajattele, enemmänkin kuolemaa. Mikä helpotus olisikaan olla ajattelematta.
