Täällä minä vielä olen.
Olen saanut joitain huolestuneita kommentteja, ja siksi ajattelin lopettaa tänne kirjoittamisen. En halua huolestuttaa, tai vaivata ketään. Päätin kuitenkin jatkaa kirjoittamista, ja täsmentää muutamaa asiaa, ettei minusta tarvitsisi huolestua:
En ikinä pystyisi tappamaan itseäni. Elämässäni on liian paljon ihmisiä, joita se satuttaisi, enkä koskaan pystyisi sitä heille tekemään.
Tarvitsen tätä blogia ”roskakorikseni”, paikaksi, jonne voin kipata ja tyhjentää kaikki pahat ajatukseni ja negatiivisuuteni. Tämä kirjoittaminen helpottaa todella paljon.
Eli, täällä minä vielä olen. Ei se elämä loppunutkaan. Se jopa hetkeksi alkoi. Tunsin kerrankin eläväni, en vain selviytyväni. Kaikki oli hyvin, hetken.
Nyt olen taas tässä. Nyt minä tiedän, millaista on olla onnellinen, oikeasti. Ainakin minä luulen niin. Minä olin hetken onnellinen. Ihan kuin kaikki muutkin. Minä elin, minä nauroin. Nyt minä tiedän. Ja nyt minä haluan sen tunteen takaisin. Haluan itseni takaisin. Sen mitä oli olla onnellinen. Tavallinen ihminen, yksi teistä.
Minä rakastin sitä.
